Ukko (synnyinvuosi tuntematon, eläinlääkärin arvio 2001)
Ukkelimme tuli perheeseemme löytökissana vuonna 2005. Ukon aikaisemmasta elämästä emme siis tiedä mitään muuta kuin sen, että tullessaan se oli aika huonossa kunnossa, laiha ja leikkaamaton. Nykyään Ukko on iso kastraattipoika, jolla oli oma paikkansa laumassamme. Loppuvuodesta 2007 Ukolla todettiin kuitenkin virtsakivet ja vaikka Ukon tila koheni hyväksi ruokavalion vaihdoksen myötä, muutti se keväällä 2008 hoitokotiin Mantin tiineyden takia. Meillä kissat pääsevät aina raksukupeilleen ja koska haluamme antaa kaikkien kissojen liikkua vapaasti talossa, olisi ollut hyvin hankalaa pitää Ukkoa erossa kantavan emon ruoista ja myöhemmin pentujen raksuista, sekä toisin päin. Ukko kotiutui hoitokotiinsa hienosti ja iloksemme (ja suruksemme!) siitä tuli hoitajilleen niin rakas, että tilapäisestä järjestelystä tulikin pysyvä. Ukko ja Zelana toukokuussa 2007 |